sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Aikamatkalla

Valokuvataiteilija Merja Tanhua otti Valosta ja minusta kuvat Mäntässä Serlachius-museolla pari viikkoa sitten valokuvatyöpajassa. Tässä kuvamme :) Kirsikkamadonna-näyttely on ihana. Kiitos taiteilijalle ja museolle tästä tilaisuudesta.

Sain pojaga koos Merja Tanhua renessanssi piltidele muuseumis :)

perjantai 25. marraskuuta 2016

Voimaa etsimässä, iloa, kauneutta

Minulle rakas sammalmetsä on kaadettu talomme vierestä, paikka jossa kävin itkemässä ja laulamassa. Se on nyt yksi suuri surullinen autio raiskattu tori. Mutta näinhän se menee, keksin jotain lohdukseni. Tuossa talojen takana se oli.

Salarakkauteni teatteri ilahdutti tällä viikolla, nyt pukujen ja lavastuksen muodossa Käsityömuseolla.

Sain voimia kovasti tältä pieneltä reissulta Jyväskylään, olin yhden yönseudun (kiitos halvoista linkkilipuista!) ja kävin museoissa ja Karmo Menden teatterilavastusluennolla, se oli aivan huippujuttu - ja huipputyyppi. En nyt pysty tarkentamaan, mutta sain iloa ja jaksamista taas ainakin hetkeksi. Minulla on taidenäyttely tulossa taas keväällä ja siihenkin sain virtaa hieman. Kävin istumassa Taidemuseo Holvissa ja vaeltelin kirppareilla joululahjojen perässä. Tulin ehjänä kotiin. Katselin vanhaa kotikaupunkiani taas eri silmin.

Graphica Creativa-näyttelyssä kävin lepuuttamassa sieluani, lojuin sohvalla Pasi Rauhalan kotimuseossa, vähän pianoakin pilputtelin siellä.

Ilo löytyy yhä kun tarkasti katsoo. Kauneus samoin.

Muutoin olen hyvin surullinen, kipeä ja uupunut. Siitä ehkä myöhemmin lisää.

Iloa sain myös eräistä taiteilija-kirjailija-yhteydenotoista, tuntuu että apua tuleekin kun on heikoimmillaan. Olen miettinyt paljon aspergerjuttuja, omaa taiteilijuuttani ja sitä mitä minä ihan ihkaoikeasti haluan tehdä. Olen väsynyt polttamaan kalliita arvokkaita ruoka-aineita pohjaan, väsynyt siihen etten osaa hoitaa asioita enää, väsynyt siihen että kerta toisensa jälkeen unohdan tärkeitä asioita. Haluaisin vaan oppia enemmän eestiä ja viedä lepattavaa uupunutta sieluparkaani taiteen äärelle, kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan. Kirjoittaa runoja, nukkua, maalata. Haluan soittaa pianoa ja laulaa.

Viime yönä muistin kuinka matkustin tyttärien kanssa Saksaan yöjunilla vuonna pottujaperuna. Kirjoitin siitä ennen kuin unohdan senkin.

Leikin yöjunaa.
Vaunussa tuoksuu ulkoa puskeva lämmin kirkeränimelä turvesavu
Juna huojuu soisessa maastossa, rautakameli keinuttaa keinuttaa kolkkaa liitosten kohdalla
Nostalginen ääni saa lohdullisen vastakaiun selkäytimessä
Lapset nukkuvat kapeilla lavitsoilla jalkopäät vastakkain hiukset kosteina vaaleina pilvinä
Harmaitten villahuopien alla toisiaan lämmittäen
Juna ajaa pitkään laivaan, outoja ääniä, hiljaisuus kumisee rautaseinistä
Turpeen haju on jäänyt rannalle
Junalaivan hiljaisuus on metallinen
Suussa maistuu huoli ja koti-ikävä
Käännyn juuri ja juuri toiselle kyljelle, peitto ei riitä selkään, yö kirskuu, kolahtelee, arvelen aikaa joka on liian ahdas ja omaa syytäni
Siellä ulkona yhä tulet lämmittävät onnellisia tanskalaisia
Metsä huiskii ohitse pimeiden ikkunoitten takana uudestaan
Ja talot radan vieressä nostelevat tanskalaiset vuoteistaan
Hilpeinä hyväntuulisina
Tuikkaavat lisää lämmitystä
Pesevät jälkeläistensä korvantaustat
Mutta juna seisoo keskellä ei mitään
Elämä tapahtuu aivan muualla
Lapset kasvavat unissaan, pieni unenkohina kuuluu, aamulla luvattu Kööpenhamina, asemarakennuksen tiiliseinä, kattoristikot, sämpylä, teetä tai kahvia
Juna jatkaa etelään kunnes lumimyrsky muuttaa pikku huoneemme asemalaitureiksi keskellä yötä, etelään on pitkä matka, kuusi junanvaihtoa lumen ja sohjon,
nenäliinojen, hullujen matkatavaroiden ja ajautumisen loputtomassa askelaskeleessa
Banaani, riisikakku, vesi, banaani. Joku matkustavainen hieroo hartioitani
Kuinka tyttöpieni jouduit tähän
Lapsetkin, pakenetteko jotain
Onko ruokaa
Nenäliinoja
Mihin menette kun menette minne menette
Saksan kieli peittää tanskalaisen aaltoliikkeen, älä nukahda nyt, lumisateeseen räntään pimeyteen
Saksalaiset kuin kello
Tik tak olemme perillä aamukuudelta
Enkä vieläkään tiedä miksi.

Ümbritse sind end ilusaid asjadega, leia ilu ja rõõmus. Päeva õppimine siin.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Matala ranta

Kepeät linnut korkealla ilmassa
eivät lennä puolestani,
mutta raskaat kivet matalassa rannassa
lepäävät puolestani.

Pitkään minä lojuin synkän vuoren juurella
ja kuuntelin tuulen käskevää ääntä
männyn lujissa oksissa.

Täällä makaan mahallani ja tuijotan suoraan eteeni:
täällä kaikki on vierasta eikä herätä mitään muistoja,
ajatukseni eivät syntyneet tässä paikassa;
täällä ilman on raakaa ja kivet liukkaita,
täällä kaikki on kuollutta eikä herätä mitään muistoja,
paitsi rikkinainen huilu jonka kevät on jättänyt rannalle.

Edith Södergran: Matala ranta

Tästä voi kuunnella.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Se ihana ja suuri Asia

Vuonna 1984 olin Eva Dahlgrenin keikalla vahingossa, Tukholmassa. Nyt lapset ja siskoni ja ystäväni Johanna juonivat minulle 50-vuotislahjaksi lipun Evan konserttiin Helsinkiin.

En tiedä edes mitä sanoisin. Olen yhä sanaton. Yhä käy kyyneleet virtaamaan kun ajattelen millaista se oli, miten huikea elämys. Vaikka rasituin ja sairastuin sillä matkalla näin pahasti, oli sen sen arvoista ja enemmänkin. Saan sen muistamisesta yhä voimaa. Itkin kuin vesiputous siellä(kin). Musiikki ympäröi minut kuin viitta tai vesi, kipu katosi kokonaan siksi aikaa, kaikki kipu. Kaikki surut ja huolet ja kaikki.

Kiitos, Eva. Kiitos lapset, Anne ja Johanna.

Minu elu üks suur hetk. Eva kontsert oktoobris Helsingis. Ja paar tudi ilma valuta.

torstai 3. marraskuuta 2016

Herttinen

Tää ei ole se ihana päiväkirjamerkintä, mutta olen unohtanut ilmaista, että mun kolme työtä on näytillä Keuruun taiteilijaseuran 50-vuotisnäyttelyssä Kamanassa. Nämä kolme siis, nimet Parola I, II ja III. En muista mikä on minkäkin numeroinen, siinä oli joku logiikka kyllä.

Muuta en jaksa kirjoittaa nyt(kään), kuumetta on ja paha olla.

Minu maalid näitusel veel kolme nädala aja.

torstai 27. lokakuuta 2016

Täällä olen, mutta ihan pienenä vaan

(Seuraava kirjoitukseni tänne on sitten kivempi, lupaan itsellenikin :) On tapahtunut jotain suurta ja ihanaa jota vielä sulattelen ja josta iloitsen tämän kaiken kurjan keskellä, niin että ihan sydäntä heikottaa ilosta ja kauneudesta )

Facebookissa yritän pitää lippua liehumassa, ajattelen kivoja asioita, yritän pysyä pinnalla. Nyt ei ole paljoa voimia mihinkään. Tänään pääsin vihdoin lääkäriin ja huomenna labrakokeisiin ja... mutta ei sen enempää siitä. Ei varmaankaan mitään mitä ei lääkkeillä hoidettais pois pikkuhiljaa, kilpirauhasarvoja ei ole ennen katsottu vaikka kaikki oireet viittavat sinne. Turvotukset alkoivat uudestaan, mutta nyt sentään nukun yöni - lääkkeillä. Voimakkailla lääkkeillä. Kummilapseni (aikuinen nainen ihan kyllä :)) sanoi päivityksessään: "Äiti on pieni, kun lapset nukkuu." Lause jäi soimaan mieleeni. Onkohan lapset isoja kun äiti nukkuu? Haluan kirjoittaa tuosta lauseesta, haluan kirjoittaa niin paljon muutenkin. Haluan jaksaa maalata.

Vaan voimia ei ole.

Tunnen oloni hyvin heikoksi, mutta yritän silti jaksaa. Asia kerrallaan, liian hitaasti tapahtuu kaikki. Olen viikon sisällä kokenut aika kovia lääkärien käsittelyssä, käynyt sairaalassa asti kääntymässä, itkenyt itseni turvoksiin, mutta myös nauranut koska homma on saanut jo absurdeja piirteitä. Tänään säikäytin kolme sairaanhoitajaa näyttämällä turvotuskuvani.

Eilen vaadin päästä metsään, otin kävelysauvat ja kävelimme Villen kanssa n. 500 metriä metsän puolella. Voitto! Mutta sen jälkeen olin aivan kuin selkääni saanut. Se kuitenkin kannatti. Pää kestää taas hiukan paremmin.

Olen lukenut paljon netistä asioita, revontulten laulusta terveeseen talonrakentamiseen, poliiseista, tekoturkisten epäekologisuudesta (mitäs mä sanoin jo kauan sitten!), Suomen historiasta, kekristä. Olen ollut petilevossa päiväkausia, välillä on ollut pakko käydä kaupassa ja asioilla, siihen olenkin sitten satsannut ja muun päivää maannut vällyissä. Yritän aina välillä jotain. Mutta kaikki hidastuu ja käy yhä vaikeammaksi. Kipulaastarin käytön lopetin - sen sivuvaikutuksissa lukee (harvinaisissa kylläkin) kaatumiset, näönmenetykset ja kaikenlaiset tunnottomuudet. Nyt kuuntelen kipuja, mikä mikäkin on (bursiitti on hoidettu kortisonilla ja migreeni on yhä sitä samaa) ja koetan jaksaa, yritän jaksaa ettei mikään lääkitys nyt peittäisi enää oireita. Kuumeilen ja kaatuilen - mutta nyt en ole kaatunut muutamaan päivään. Viikon sisällä kaaduin neljästi, ehkä se riitti vähäksi aikaa?

Vaikeaan unettomuuteen olen nyt siis saanut lääkkeet, se on jo suuri asia. Pystyn nukkumaan! Olen jopa nähnyt unia. Laulan kipua pois edelleen.

Huivipäivänä tormistauduin sen verran, että sitaisin huivin kaulasta päähäni ja otin osaa. Muutenhan mulla onkin liki aina huvi päässä, tahi hattu, sisällä kotona myös - mutta petissä pidän vain villamyssyä, koska leikattuun korvalehteen sattuu viileä ilma. Väsynyt, kuten kuvasta näkyy. Yritän, yritän, yritän...

Tässäpä unipäiväkirjaa parilta pikku pätkältä jos jotakuta kiinnostaa unettomuus - ja ei, en ole pystynyt nukkumaan päiväunia.

UNETTOMUUS
Vaikea unettomuus alkanut merkintöjen mukaan jo huhtikuussa, unipäiväkirjaa pidetty:
16.-17.9
Nukkumaan 21:30
Herätys 23:35 0:15 1:40 3:20 5:00 6:40 9:30

17.-18.9
Nukkumaan 21:00
Herätys 23:00 1:20 2:50 4:00 5:50 7:30

18.-19.9
Nukkumaan 21:50
Herätys 23:10 0:40 2:00 4:05 6:00 7:30

19.-20.9
Nukkumaan 22:40
Herätys 0:25 1:30 2:24 3:50-5:15 valvottu 6:16

20.-21.9
Nukkumaan 23:10
Heräsin 2:36 4:00-6:45 valvottu migreenissä 8:15
----
12.-13.10. nukuin 1,5 tuntia
13.-14.10. pätkissä 5 tuntia (matkoilla)
14.-15.10. pätkissä 5 tuntia (matkoilla)
15.-16.10. nukuin vain klo 23.50-1.30, (matkoilla)
16.-17.10. nukuin alle 50 minuuttia
17.-18.10. sain lääkettä(unettava ja oletettavasti vähän riemuunnuttava lääke) nukuin melkein kellon ympäri!, heräten vain kolme kertaa vessaan heleijaa!
18.-19.10 nukuin kaksi kertaa puolitoista tuntia
19.-20.10 nukuin 21.30-23 ja 23.50-1.15, sain lisälääkitystä, jonka jälkeen tiimalasini on alkanut korjaantua!

Seuraava blogikirjoitukseni onkin sitten iloisempi! Sillä kukaan ei ikinä arvaa kuinka suuren lahjan sainkaan lapsiltani ja siskoltani.

Nyt syötän tähän kuvia viime päiviltä kurjuuden poistoksi, taikasauva esiin! Vihreä väri: Ostin ihanan kirjan ja sain jälleen oikeaa postia, kaverilta sain käytetyt Maahiset, koska en enää pysy pystyssä omilla vanhoilla taivaallisenhyvillä kengilläni. Megamarketin rannassa oli meditatiivinen ruoppaus käynnissä - tykkään niin koneista! Ja pizzerian vessan lattia oli nätti :) Kauneutta löytyy kun vain katsoo.

Arvatavasti ongi nii, et minu jaoks eesti keel on nüüd liiga raske. :( Iga päev loen ja laulan, ja mötlen ka. Kuid kirjutada ei saa.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Surullinen runo yöllä

Hei lentäkää
Pulleat suuret taikaKimalaiset
Ottakaa pieniin hampaisiinne
Nurmella liestyvä pulkannarunpää
Ja lentäkää!


Juoksen pellolla
Punaisen pulkan lenksuessa
Puolireidessä
Se on mahdollisuuksien matkalaukku
Siunattu kinttua vasten läikkivä
Epäsuhtainen tilaihme
Jonka päällipuolella voi kantaa
Koko maailmaa!


Kimalainen pullea kimalainen ja
Punainen pulkka
Jonka mustissa kahvoissa
pikkupojan lujat tahmeat kädet
Pitämässä pystyssä hurjaa viuhuvaa pulkkamaailmaa
Alla vilistävän mäen ja maan ja mullan
Keikutettavana mutkassa
Jossa vastaan voi tulla hirvi
Tai mörkö
Tai huutava pakkanen!



Kaikenlaisten uutisten murtamana yöllä kirjoitettu.

Oleks mõistlik jätta ilma lugemata kõik uudiseid, eks? Maailm on valu täis.