sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Käsi toimii jälleen!

Monta viikkoa käsi teki hidasta kuolemaa, nyt on voimat alkaneet palautua ja olen pystynyt piirtämään - siis luonnostelemaan, kötöstelemään. Kuumeinen mietintä mitä oikeasti tekisin. Joka päivä pitää jumpata kättä ja sormia, pinsettiote alkaa taas löytyä mutta reunasormet vieläkin takkuilee. Nyt aloitettiin kokeeksi pitkä kortisonikuuri ja Sirdaludin poisjättö on palauttanut minut melkein entiselleni, siis enemmän omaksi itsekseni ja sen vaikeat haittavaikutukset hävinneet yksi toisensa jälkeen.

Tundu et elu on selgem jälle, käsi töötab hästi - vöi on vähemalt parem kui eelmisel nädalal.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Miut on haastettu O.o

Nallen piirsin tänään Navikassa painokuosiehdotukseksi. Toinen takajalka puuttuu kuvasta.

Soja haastoi minut ja apuva enhän minä muista mitään, enkä kykene-jaksa selaamaan edes blogiani taaksepäin että löytäisin vastauksia. Mutta lonkalta:

1. Mitä unelmia toteutit 2016?

--- Kääk. Olen huono, maailman huonoin unelmoija. Jos yritän unelmoida jotain niin ajaudun sivuraiteille oitis - se on vähän niin kuin action-elokuvan katsominen, ajatukseni käy harhailemaan ja unohdan mistä on kyse. Mutta minun rakas perheeni ja ystäväni auttoivat minua toteuttamaan yhden haaveeni: pääsin sinne Eva Dahlgrenin konserttiin lokakuussa. Tämä on ehkä lähinnä unelmointia ollut. Niin ja kasvimaan laajennus, sekin onnistui, ei isoksi mutta kuitenkin, ja naapurin ystäväperhe lahjoitti meille aidatkin kasvimaan ympärille (kun ne vielä saadaan paikoilleen!) että *huomio!**unelma?* kanat eivät mene sinne. Eli kanala on rakennettu tulevia kesäkanoja varten.

2. Mitä opit?

Että on pakko hidastaa ja luovuttaa kun ei kykene ei jaksa kuten ennen.

3. Mitä murehdit?

Murehdin perheasioita, esimerkiksi yllättävän koville jouduin keväällä kun poika lähti Englantiin vähäksi aikaa. Enpä olisi arvannut.

4. Mistä nautit?

Kasvimaasta, kaalikoin hyökkäyksestä ja kivuista ja kaatumisista huolimatta. Laulamisesta. Pianonsoitosta vaikka se onkin ihan järkyttävän huonoa ja hidasta se minun soittoni. Tai siis "soittoni". Maalasin kuusi tauluakin! Kalastamisesta ja veneellä olemisesta nautin, pääsin vain liian vähän järvelle.

5. Mitä haaveita on vuodelle 2017?

Kuten sanottu... että selviän hengissä tulevasta leikkauksesta, onkohan se haave? Kanojen hoidon ja kasvimaan lisäksi varmaankin haaveilen, että tänä vuonna pääsisin uimaan järveen monta kertaa. Ja haluan maalata ainakin kuusi taulua. Kolmekin käy, hätätilanteessa.

6. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä?

Nyt meni vaikeaksi, en muista. Auttakaa?

7. Mitä halusit, mutta et saanut?

Terveyttä?

8. Mitä halusit ja sait?

Musiikkia, pieniä lomasia pois kotoa, taiteilijaseminaariinkin pääsin osallistumaan - vihdoinkin jotain ihan vaan itselleni.

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Se kun migreeni vaan palaa aina uudelleen. Ja se, etten saanut tarvitsemaani hoitoa ja apua terveyskeskuksesta. Nyt asiat paranevat, ylilääkäri otti asiani todesta ja omalääkärikin palaa. Potilasasiamies teki todella hyvää työtä, suuri kiitos hänelle! (Ensi viikolla oletettavasti saan kortisonipiikkejä ja ainakin RTG-labra-ym tulokset, saattaa olla nivelrikko lonkassa sanoi fyssari, mutta puutumista ym. se ei selitä)

10. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Tiiä pöyristynkö enää mistään. Suomen hallitus ja muutama muu varmaan nostaneet tunnekuohuja täälläkin.

Tämä taas on väriharjoitusta - unohdin siveltimen kotiin enkä jaksanut lähteä etsimään talosta joten kesken on, Navikassa tehtyä. Se on ainoa paikka jossa ehdin piirrellä mitään, tai saan keskittyä/pystyn keskittymään vain siihen. Eilen oli kaksi kohtausta ja olo tänään sen mukainen, mutta sitä ennen oli 8 päivää ilman migreeniä!

Alati raskem on siia kirjutada, pole aeg ega jõudu. Loodan et kevadel saan minu jõu tagasi. Sammu sammult edasi.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Voijei

Ei tuntunut yhtään tapahtuessa hauskalta mutta näin jälkeen päin naurattaa jo. Navikan vessan bideesuihku kun on sellaista jäykkää mallia, semmottinen teräsjuttu, raskas painaa siis sitä-mikä-se-on-kahva-juttu. Lisäksi se on väärällä eli vasemmalla puolella. Niin kun minä sitten sitä yritin käyttää ja sain vihdoin painettua siitä-mikä-se-on-kahvasta niin se peijooni pyörähti ympäri ja pytyn reunan yli ja lorotti vettä (onneksi lämmintä) litran pari suoraan housuihini ja leggingseihin ja hameelle, kunnes sain toisella kädellä käännettyä sen kohti seinää, jolloin vasta sain hellitettyä otteeni siitä-jutusta. Onneksi melkein käden ulottuvilla oli paksu pinkka käsipaperia niin sain kuivattua kaiken (vessapaperirulla oli jo tyhjä, olisi ikävä kastella uusi täysi rulla) aika hyvin ja onneksi alusvaatteet oli poikkeuksellisesti tänään tekokuitua (myös leggarit) joka kuivuu nopeasti. Mutta ei kuivunut kyllä kokonaan niissä kolmessa tunnissa, jotka vielä jouduin istumaan (!!!) ja piirtämään. Piirtäminen ja muu ei sujunut tänään muutenkaan, olen kauhean uupunut kaikkeen yrittämiseen puuskittain ja valtavan turhautunut: viidestä tussista, joita käytän Navikassa, en saanut tänään kolmea auki.

Päädyin siis piirtämään ensin arkillisen kuolleita, jotka pyysin sitten avaamaan silmät. Se oli hauskaa, työ on vielä kesken. Ja mua pyydettiin josko piirtäisin/tekisin jotain ystävänpäiväjuttuja niin tuli ihan paniikki että ei en kykene en halua koska kaupalliset ystäväjutut ällöttää minua, muutenkin mun suhde tällaisiin ystäväasioihin on sellainen, etten voi tyhjästä tehdä jotain jollekin, koska se on niin henkilökohtainen asia. En tiedä mitä voisin tehdä hyvällä omatunnolla myymälään. Ehkä ne jotkut mun kuusenkoristeet voisi myydä siellä ystävänpäivä-tekstein - äkkiäkös muuttuuu sellaiseksi kun pakkaa pahviin ja sellofaanipussiin somasti. Kunhan mun ei tartte ajatella asiaa niin. Mulla on rakkaita ihmisiä ystävänä, mutta en osaa ajatella edes millaisen kortin tekisin heille (jos ois pakko) nyt näillä käsillä - ja jos tekisin olisi se niin henkilökohtainen ettei sopisi myyntiin. Kävisikö tuo edellinen lintunainen, tosin en pysty niitä nyt piirtämään enempää... Tuskin kukaan sellaisia ystävälle haluaisi lähettää korttina, sen verran outo meilläpäin eikä monikaan tunne symboliikkaa/tarinaa/edes nimeä. Nyt kun en pysty liimaamaankaan puikon kanssa kuin palan tai kaksi ja nekin huonosti, en voi tehdä omanlaisia kortteja muutenkaan. Molemmissa peukalohangoissa on vaihteeksi joku tulehdus, en saa maitopurkkia auki, kahvikuppia täytyy pitää kaksin käsin, en saa pakattua kauppakassia kassalla paitsi ottamalla tavaroista ranteilla kiinni. Ja häntäluu on tulehtunut samoin kuin molemmat (!) lonkat/reisiluun yläpäät joten istuminen (ja nukkuminen)tuottaa kipua (tänään istuin osan ajasta lattialla) - ja ei, tutkimuksiin en pääse enkä hoitoa saa edelleenkään ennen kuin oma lääkäri tulee takaisin helmikuussa. Minut on uloskirjoitettu koko teekoosta, perjantaina on potilasasiamies ja ylilääkärin kanssa tapaaminen oikein porukalla, kaksi asiani tuntevaa sosiaalityöntekijää on mukana miehen lisäksi. Teekoon fysioterapeutti on katsonut toimintakykyäni sentään, siitä saanen jotain lausuntoa näytettäväksi. Muuten, jos on kuntouttavassa työtoiminnassa, niin eikös ois syytä olla asiaa tunteva kuntoutuslääkäri siinä mukana? Mulle sanottiin, että jos en pysty olemaan edes kutyssa, saa siitä puoltavaa näyttöä eläkeasialle (joka on nyt vakuutusoikeudessa) - mutta kun kukaan ei kirjoita mitään lausuntoa siitä etten pysty ja tulen kipeäksi siitä lyhyestä ajasta jota siellä olen. Ei kenenkään ohjaajan kirjoituksilla ole merkitystä, vaikka minulle sanottiin että siitä saa "näyttöä" - vaikka jouduin lopettamaan kirjastollakin kutyn sen vuoksi kun sain siitä migreenin ja käsivamman joka armas kerta siellä ollessani sen neljä tuntia viikossa. Kun omalääkäri ei ole huudeilla lainkaan niin heittopussit ei kirjoita mitään, eivät edes tutki koska eivät tunne mun historiaa. Testattu on siis. Nytkin tarttis kortisonipiikkejä, vaan en voi mennä hakemaan.

Viime yönä valvoessa muutaman tunnin taas olin hankala itselleni. Aloin haastatella itseäni, luuullen nukahtavani sillä tavalla näppärästi. Kysymys kuului: mihin tv-sarjaan samastut? .

- määrittele "samastua" - tarkoitatko samastumista henkilöhahmoon, tarinaan, aikakauteen - mihin? - määrittele "sarja" - onko oltava Suomessa esitettävä sarja (suomalaisia sarjoja en edes tunne) - onko oltava draamallinen sarja - pitääkö sen olla fiktiivinen - voiko se olla fiktiivinen muitta kuitenkin niin että se sijoittuu johonkin todelliseen aikaan tai tapahtumaan - vai saisiko se pliis olla ei-fiktiivinen ei-juonellinen sarja - käykö Netflix- tai BBC:n kanavat? - niin mitä sovittiinkaan mihin pitää samastua, henkilöön vai...

Enkä minä nukahtanut ennen kuin tankkasin lisää lääkettä. Olin kuin Klonkku, urputin keskenäni pimeässä ja väittelin ja selitin miten jokin asia on - en ääneen kuitenkaan. Johonkin aikaan kävin syömässä raksuja (en kissan) kynttilänvalossa liitan kulmalla talousjakkaralla kyyhöttäen. Nyt en edes muista mihin tulokseen päädyin, vastauksetkin kävi ihan mahdottomiksi kun pääsin sovintoon itseni kanssa mitä saa ja mitä ei pidä nyt ajatella.

Aspergerin yö siis.

Ei tea mis oleks nii frustreeriv kui töö millega pole mitte tähendust. Kuid sa istud ja joonistad 3-4 tundi tühi ja lolli joonistusid ilma mõistust. Nah, ma saan piletid basseinile ja 9 € / päev kui olen "töös".

maanantai 9. tammikuuta 2017

Huoh

Jokaviikkoinen turhautuminen kutyssa taas takana, kipeänä valvottu yö ei edesauta asiaa. Kunhan istun siellä paikanpäällä ja yritän olla nukahtamatta, pyörittelen kynää ja kuuntelen musiikkia. Muutakin kurjaa meneillään edelleen, muttei siitä sen enempää. Eka kuva kertoo mun fiilikset kutyssa.

Tundub et Keegi muu saaks parem kasu Navikas istudes - minu joonistused pole sugugi kaubanduslik. Lase mul minna palun...

torstai 29. joulukuuta 2016

Olen kyllä yhä olemassa...

... vaan ihan väsynyt. Kipu vie voimat, apua ei saa. Tänään pääsin uimahalliin, se auttaa vähäksi aikaa, mieli virkistyy ja vedessä pääosin nyt ei satu, vain oikea käsi kapinoi kaikkea vastaan.

Osasin ja kykenin myös leikkaamaan lumihiutaleen ennen joulua! :)

Mutta parasta oli tehdä hiljalleen ja vihdoinkin kaikki Henrikin kuusi vaimoa. Ne pääsivät omaan kuuseen, tilaustöitä en pystynyt ajattelemaankaan.

Soovin kõigile head uut aastat - või maailm on nii jube ja hull et see voigi ainult paremaks minna? Lepitakse siis kokku, et teeme hea ja ilus maailm ka 2017, eks? (Jah, tean: olen väga naiiviline!)

maanantai 12. joulukuuta 2016

Runolaskimo vaiko -valtimo...

Pakko laittaa nämä runoni tänne talteen etten hukkaa niitä - ne on fb-runoja ja muistiossa työpöydällä, joten suuri mahdollisuus niillä kadota taivahan tietymättömiin. Eilen tulin Valamosta kotiin, oli ihana pitkä viikonloppu - Taiteilija kilvoittelijana-seminaariin pääsin osallistumaan! Kun voimat käy vähiin ja keho senkun rapistuu, on saatava pään sisälle uusia asioita ja ylipäätään jotain muuta kuin tiskiä, ruuanlaittoa ja murheita. Niissä voi kylpeä täällä kotikonnuilla ihan työkseen.

Siis, runoja, täältä. Kohta kuvien alla.

Mää tahron yällä pimiäs loistavan kellon
Tai kukon jota kevyesti puristamal saan tietä aamuyön ajan niinku tahron
Kun tua mikreenipäiväkirja tahtoo et mää oon ajan tasal kun otan pillerin

Nii sitten saankin konstanttinoopolist viesti johon en uskaltais vastata ees syrämellä
Kysymyksen toiselt puolelt maalimaa et onko kruunun pehmusteen oltava siis nahkaa
Ja viel saan yllätävä kukkakimpun eestist
Ja paapelin tornin sekamelskas unohan
Et se mikreenikalenteri munt pakotutti hereille -
Ja viel pitäis yhtäkkii pohtii jaksaako kolme kipeetä miestä yheskoos lapioilla kaivaa ylös yhen kivenjärkäleen

Ja ulkont kuuluu pakettiauton pakkipiipitys
Ja mää vuotan et koht se räjähtää vissii.

Ihmeellisii on pääkaupunkin yöt
Ja messenkeeri
Jos unilääkkees yrittää olla kunno ihmine.
Kuhu siis mun uni katos?

-----

Leikin
Että yöllinen heräämiseni
On herkkä pieni ruukkukasvi
Sisäpihalle antavalle
Ikkunalaudalla
Se hiukan hätkähti pihan keskiöisiä valoja
Ovien käymisiä
Ihmisten palaamista baareista

Lopen uupuneena
Tirautan sille tilkan vettä
Ja rakkautta mielikuvituskannustani
Tule uni takaisin
Rauhoita herkän mimoosani
Pomppiva sielu
Pienellä ikkunalaudalla nyt vain sattuu olemaan
Liian herättävät näkymät
Kun ihmiset taivaltavat pitkin öisiä murheitaan
Tässä kummallisessa
Tupaten täydessä kaupungissa
Jossa tapa suojautua on lasikuuppa
Ja itsekseen puhuminen

Rauhoitu pieni sielu parka.

--------------

Tyynyni alla mutisee nainen
Pimeää leikkaa kuunvaloinen viiru ikkunassa
Eikä vintage-verho näy sen valossa

Äkkiä puhe katkeaa
Tyyny sattuu ohimoon
Haluaisin nukkua mutta
Tässä hiljaisuudessa kuuluu saksien ääni
Rakennusmuovin, tussin kahina
Äänetön pohdinta mittavirheistä
Huoli heräämisestä
Jaksamisesta

Pienellä liikkeellä saan
Naisen taas mutisemaan
Ilman tyynyä puhe kuulostaisi liian raikkaalta, herättäisi muutkin
Aikakatkaisu 45 minuuttia, tule, tule uni.

---

Baba Yaga kopistaa seinääni
Pyrkii sisään koko lyhyen vartensa voimalla
Hakkaa suurella vihdalla ikkunan alla
Piiskaa hirsiä ja työntää olkapäällään
Ja mitä minä olen tehnyt?
Valvonut, valittanut kipeitä luitani

Satujen mustat linnut likistyvät
makuuhuoneen ikkunalaseihin
peittävät kahisevat
nokisiipiset

Lumi liukuu maan sisään solakoina puroina
Baba Yaga, kananjalkatalosi kastuu.

--------

Silmä välttää niin mummu kipuaa jalkansa lapiolle,
Painaa sitä viistosti saviseen jankkoon,
Ohuen kaarevan tyydyttävän rapean liuskan savenharmaata maansiunausta ja kastematojakin saa
Kerta toisensa jälkeen
Tuntee leveän tylpän
Aidon maalaispiston jalkapohjassaan
Siinä missä on päkiän ahkera paksu kohta
Ja pihasandaalin heikoin kohta kuumottaa
Kun nokialaiset jo luovuttivat työvuosien uuvuttamana

Ja kas, ojasta kyljellään löytää itsensä hän.
Mummu pajukossa, pehmeitten kantavien
Pitkien notkeiden pajujen sylissä .
Siitä mummu nyt tehty, kellahteluista, vaimeista tukahdetuista tuhmista sanoista, lentävistä lapioista, kaatuneista kottikärryistä, teinien äidistä joka kerrassaanmurehtii tätä kupsahtelua.
Jos edes pehmeästi putoaisi.
Pidä aina pehmeä pensas oikealla puolellasi. Oikealle jalalle pitää tuotapikaa kirjoittaa oma runo.

-----------------

Kukapa tietää
Jos elämän tarkoitus
Onkin runoilla?

---

Kirjoittaa tankan,
niin kuin hyppäisi veteen.
Räpiköi nopsaan
vilusta kankeana
rantahiekalle, raukka!

------------

Toisaalla narahtelevat epävireiset viulut
Hartsipöly tuprahtelee jousista
lyhyinä kiivaina pilvinä
Autojen huurteiset konepellit
liukuvat äkkijarrutuksiin risteyksissä
Nilkat taipuvat vahingossa porttikongissa
Hiprakan somistamat suut nauravat
Helmat keinahtavat toisiaan vasten
Laukut heilahtavat
Yö yö jälkeen palaavat taas koteihinsa
palelevat, keveät naiset

Taivaankappaleista luen: kuu on
liki puolillaan ja Venus nousee tasajalkaa sen kanssa.
Eteläisen taivaan ankkurit, niitten vakavat reitit ja hiljaisuus ritisevässä pakkasessa
Seinien läpi kuulen miten varjot liikkuvat pensaissa
Linnut vetävät laihanohuet jalkansa vatsauntuvien uumeniin
Peurojen polku syntyy pajukkoon
pahvihangen rasahtaessa.

------------------------

Minä haluaisin olla aurinko
Loistaisin kaikille joiden harteilla on raskas suru
Haluaisin olla mykistävän ihana kuu ja tähtien telttakangas maanpiirin yllä
Olisin se usva, jonka haalistuttua sanoisivat
Kas tuollahan se tie kulkee
Että selvittiinpä
Vaikka tienpiennar yllytti syöksymään rotkoon
Ja voisin olla kallio jolle kiipeämällä löytyisi parhaat näköalat
Haluaisin olla järvi josta nousee kalaa kalan perään niin että nauru raikuisi kaislikoitten syysruskeissa tupsuissa
Ja rannan koivikko varistaisi kirpeänkeltaiset lehtensä pikku veneiksi mielikuvituksen soudettaviksi

Olisin suolampi jonka kituliaat puut saisivat kulkijan huokaamaan ilosta
Suovillojen täplittäessä maisemaa hirvien kulkiessa polviaan myöten hetteikössä arvokaasti hiljaa kuin ikiaikaiset kuninkaat

Olisin se hetki kun kaikki on kuten pitää
Eikä missään olisi enää paranneltavaa
Millinkään vertaa.

Mul pole midagi öelda eesti keeles nüüd, eile tulime koju Valamo kloostrist ja on hea meel - kuid minu parem jalg on halb, ja pea segaduses kõikedest ilusast ja rõõmsast!

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Aikamatkalla

Valokuvataiteilija Merja Tanhua otti Valosta ja minusta kuvat Mäntässä Serlachius-museolla pari viikkoa sitten valokuvatyöpajassa. Tässä kuvamme :) Kirsikkamadonna-näyttely on ihana. Kiitos taiteilijalle ja museolle tästä tilaisuudesta.

Sain pojaga koos Merja Tanhua renessanssi piltidele muuseumis :)