lauantai 20. syyskuuta 2014

Hakaset paikoillaan! ja kauniita vaatteita

Tänään julkistettiin Jääsken tarkistettu naisen puku Jyväskylässä, meidän tekemien hakasten kanssa. Olen jossain vaiheessa hieman maininnut asiasta, mutta kun se oli vähän niinkuin salaisuus tähän saakka, se lopputulos. Ja mikä oli hauskaa, tapasin vihdoin Sojan, jonka kanssa ollaan oltu paljonkin tekemisissä syystä ja toisesta, mutta aina "treffit" menneet mönkään :) Sojalta ostin myös Uhtuan kiilasarafaanin ja sorokankin kaavat, jospa tästä semmoiset kun ei minusta vielä ole varsinaisen kansallispuvun tekijäksi. Vanha sarafaani on jo laitettu hautavaatekäyttöön (siis omakseni) ja haluan semmoisen kirkkovaatteen nyt. Ja se suhaikin on pahasti vaiheessa vielä...

Tästä se lähti...

Vaikka yhdessä teemme korut (ja hakaset) Villen kanssa, vain hän pääsi loistamaan parrasvaloihin :p - hieno rivi tekijöitä (kuvaan ei mahtuneet kaikki)! Oli mukavaa tavata muutkin asiaan suloisesti sekaantuneet. Tässä Sojan uusin postaus aiheesta!

Museolla on näytteillä myös ilahduttava kokoelma eestiläistä vaatesuunnittelua, jossa siis näkyy eestiläisiä kansanpukuvaikutteita. Ihailen suuresti heidän töitään - ja miksi Suomessa ei vielä tehdä tällaista? Joukossa oli myös Helin töitä - hauskaa! Ihana ihana neule, oo mitkä värit! Olen nähnyt tämän blogissa. Ja esillä oli myös suloinen pitsimekko.

Kotona taas voimia antaa järvi ja kauniit syysillat.

Rahvarõiva Keskuses Jyväskyläs oli täna mõnus hetk: Jääski naise ilus kostüüm avaldati, ja meie väikesed konksud oli seal kasutuses ka. On suur rõõm ja au teha sellised tööd! Samaaegselt on seal ka näitus Eesti kehakatte moest, millega kasutatakse Eestlane rahvarõiva mustrid ja model. (vabandage minu halb Eesti keele jälle...) Mulle meeldiks need väga palju, ja soovin et ka teeksin midagi "Soomlast" tulevikus. Seal oli ka Anne Metsis Viljandist kes ütles Eesti moest ja see ajalugu. Ja see oli ka mõnus sest ma saan hästi aru tema rääkimisest :)

3 kommenttia:

piaeliina kirjoitti...

Tosi ihana neule! Aina kun luen Sojan blogia, mulle iskee tarve alkaa ommella ja nyt syksyllä on tullut taas tarve tarttua puikkoihin aina kun näen jonkun kivan neuleen. Ei, kun nyt menen vaan tekemään HELMIÄ! Suutari pysyköön lestissään ;)

Kirjailijatar kirjoitti...

Hieno juttu, onnittelut teille. Upea on puku ja nuo muutkin virolaiset puvut.

Maahiska kirjoitti...

Eestiläisissä puvuissa on tosiaan niin kauniita kuvioita ja leikkauksia... ja värejä! Oikein sydän väpättää halusta luoda jotain "suomalaista" - mutta millä ihmeen rahkeilla? Toivottavasti oppi kansanpukujen ideoista vaatesuunnittelussa rantautuu tännekin! Suomalaiset ovat siitä ikävää kansaa, että kansallinen identiteetti on jääkiekko/formulalinjaa, ei raitoja, ruutuja eikä kukkasia...