Oli aikoja kun pukeuduin paljon keltaiseen ja oranssiin - nyt en osaa lainkaan, en edes sen värisiä asusteita (=huiveja) pitää. Kuvissa, joissa minulla on pitkä punainen tukka, on ylläni lähes järjestään kirkkaita heleitä värejä. En ole enää kirkas, heleä ihminen. Tukkanikin on haalistunut ja siitä on vain puolet jäljellä, ja sekin puolikas lyhyt. Leikkautin itselleni muodikkaan (juu!) piilokaljun taannoin. Nyt odotan vain hiusten kasvua ponnaripituuteen. Voisi tähän näpertää muutaman pehmeän takunkin kyllä.
Mutta piha on kaunis nyt, oranssina ja keltaisena loistavine kukkineen - loppukesän (tai alkusyksyn, tänäänhän on Perttulin päivä!) väri-iloiset krassit, sametti- ja kehäkukat! Jo kaukaa tulee hyvä mieli, ja ihan ilman omaa ansiota - kukat ovat saaneet kasvaa rauhassa ja uholettomasti, kunhan siemenet heitin multiin. No, vähän piti koulia taimiakin. Mutta pääosin ilman apuani.
Vasta nyt voi istahtaa katsomaan kasvimaata, ihailla sen runsautta (ja toivoa, että oikeaa satoa olisi enemmmn, mutta kyllä silmänilokin on puoli ruokaa!) ja levätä. Uusia perennapenkkejä ja kohopenkkejä pitää tehdä, vaan itse en kykene kaivamaan enkä roudaamaan hiekkaakaan. Sain tänään taas 4 kortisonipiikkiä ja saikkua kuun loppuun.
Minu endise elu värvid oli kollane ja oranz, kuid nüüd pole vaja midagi heledat värvid. Mulle meeldib kõige rohkem must ja hall, väikese pruuniga, võib-olla natuke punane või sinine. Olen allergine kollase ja oranzi vastu!?
.png)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti