Runolaskimo vaiko -valtimo...

Pakko laittaa nämä runoni tänne talteen etten hukkaa niitä - ne on fb-runoja ja muistiossa työpöydällä, joten suuri mahdollisuus niillä kadota taivahan tietymättömiin. Eilen tulin Valamosta kotiin, oli ihana pitkä viikonloppu - Taiteilija kilvoittelijana-seminaariin pääsin osallistumaan! Kun voimat käy vähiin ja keho senkun rapistuu, on saatava pään sisälle uusia asioita ja ylipäätään jotain muuta kuin tiskiä, ruuanlaittoa ja murheita. Niissä voi kylpeä täällä kotikonnuilla ihan työkseen.

Siis, runoja, täältä. Kohta kuvien alla.

Mää tahron yällä pimiäs loistavan kellon
Tai kukon jota kevyesti puristamal saan tietä aamuyön ajan niinku tahron
Kun tua mikreenipäiväkirja tahtoo et mää oon ajan tasal kun otan pillerin

Nii sitten saankin konstanttinoopolist viesti johon en uskaltais vastata ees syrämellä
Kysymyksen toiselt puolelt maalimaa et onko kruunun pehmusteen oltava siis nahkaa
Ja viel saan yllätävä kukkakimpun eestist
Ja paapelin tornin sekamelskas unohan
Et se mikreenikalenteri munt pakotutti hereille -
Ja viel pitäis yhtäkkii pohtii jaksaako kolme kipeetä miestä yheskoos lapioilla kaivaa ylös yhen kivenjärkäleen

Ja ulkont kuuluu pakettiauton pakkipiipitys
Ja mää vuotan et koht se räjähtää vissii.

Ihmeellisii on pääkaupunkin yöt
Ja messenkeeri
Jos unilääkkees yrittää olla kunno ihmine.
Kuhu siis mun uni katos?

-----

Leikin
Että yöllinen heräämiseni
On herkkä pieni ruukkukasvi
Sisäpihalle antavalle
Ikkunalaudalla
Se hiukan hätkähti pihan keskiöisiä valoja
Ovien käymisiä
Ihmisten palaamista baareista

Lopen uupuneena
Tirautan sille tilkan vettä
Ja rakkautta mielikuvituskannustani
Tule uni takaisin
Rauhoita herkän mimoosani
Pomppiva sielu
Pienellä ikkunalaudalla nyt vain sattuu olemaan
Liian herättävät näkymät
Kun ihmiset taivaltavat pitkin öisiä murheitaan
Tässä kummallisessa
Tupaten täydessä kaupungissa
Jossa tapa suojautua on lasikuuppa
Ja itsekseen puhuminen

Rauhoitu pieni sielu parka.

--------------

Tyynyni alla mutisee nainen
Pimeää leikkaa kuunvaloinen viiru ikkunassa
Eikä vintage-verho näy sen valossa

Äkkiä puhe katkeaa
Tyyny sattuu ohimoon
Haluaisin nukkua mutta
Tässä hiljaisuudessa kuuluu saksien ääni
Rakennusmuovin, tussin kahina
Äänetön pohdinta mittavirheistä
Huoli heräämisestä
Jaksamisesta

Pienellä liikkeellä saan
Naisen taas mutisemaan
Ilman tyynyä puhe kuulostaisi liian raikkaalta, herättäisi muutkin
Aikakatkaisu 45 minuuttia, tule, tule uni.

---

Baba Yaga kopistaa seinääni
Pyrkii sisään koko lyhyen vartensa voimalla
Hakkaa suurella vihdalla ikkunan alla
Piiskaa hirsiä ja työntää olkapäällään
Ja mitä minä olen tehnyt?
Valvonut, valittanut kipeitä luitani

Satujen mustat linnut likistyvät
makuuhuoneen ikkunalaseihin
peittävät kahisevat
nokisiipiset

Lumi liukuu maan sisään solakoina puroina
Baba Yaga, kananjalkatalosi kastuu.

--------

Silmä välttää niin mummu kipuaa jalkansa lapiolle,
Painaa sitä viistosti saviseen jankkoon,
Ohuen kaarevan tyydyttävän rapean liuskan savenharmaata maansiunausta ja kastematojakin saa
Kerta toisensa jälkeen
Tuntee leveän tylpän
Aidon maalaispiston jalkapohjassaan
Siinä missä on päkiän ahkera paksu kohta
Ja pihasandaalin heikoin kohta kuumottaa
Kun nokialaiset jo luovuttivat työvuosien uuvuttamana

Ja kas, ojasta kyljellään löytää itsensä hän.
Mummu pajukossa, pehmeitten kantavien
Pitkien notkeiden pajujen sylissä .
Siitä mummu nyt tehty, kellahteluista, vaimeista tukahdetuista tuhmista sanoista, lentävistä lapioista, kaatuneista kottikärryistä, teinien äidistä joka kerrassaanmurehtii tätä kupsahtelua.
Jos edes pehmeästi putoaisi.
Pidä aina pehmeä pensas oikealla puolellasi. Oikealle jalalle pitää tuotapikaa kirjoittaa oma runo.

-----------------

Kukapa tietää
Jos elämän tarkoitus
Onkin runoilla?

---

Kirjoittaa tankan,
niin kuin hyppäisi veteen.
Räpiköi nopsaan
vilusta kankeana
rantahiekalle, raukka!

------------

Toisaalla narahtelevat epävireiset viulut
Hartsipöly tuprahtelee jousista
lyhyinä kiivaina pilvinä
Autojen huurteiset konepellit
liukuvat äkkijarrutuksiin risteyksissä
Nilkat taipuvat vahingossa porttikongissa
Hiprakan somistamat suut nauravat
Helmat keinahtavat toisiaan vasten
Laukut heilahtavat
Yö yö jälkeen palaavat taas koteihinsa
palelevat, keveät naiset

Taivaankappaleista luen: kuu on
liki puolillaan ja Venus nousee tasajalkaa sen kanssa.
Eteläisen taivaan ankkurit, niitten vakavat reitit ja hiljaisuus ritisevässä pakkasessa
Seinien läpi kuulen miten varjot liikkuvat pensaissa
Linnut vetävät laihanohuet jalkansa vatsauntuvien uumeniin
Peurojen polku syntyy pajukkoon
pahvihangen rasahtaessa.

------------------------

Minä haluaisin olla aurinko
Loistaisin kaikille joiden harteilla on raskas suru
Haluaisin olla mykistävän ihana kuu ja tähtien telttakangas maanpiirin yllä
Olisin se usva, jonka haalistuttua sanoisivat
Kas tuollahan se tie kulkee
Että selvittiinpä
Vaikka tienpiennar yllytti syöksymään rotkoon
Ja voisin olla kallio jolle kiipeämällä löytyisi parhaat näköalat
Haluaisin olla järvi josta nousee kalaa kalan perään niin että nauru raikuisi kaislikoitten syysruskeissa tupsuissa
Ja rannan koivikko varistaisi kirpeänkeltaiset lehtensä pikku veneiksi mielikuvituksen soudettaviksi

Olisin suolampi jonka kituliaat puut saisivat kulkijan huokaamaan ilosta
Suovillojen täplittäessä maisemaa hirvien kulkiessa polviaan myöten hetteikössä arvokaasti hiljaa kuin ikiaikaiset kuninkaat

Olisin se hetki kun kaikki on kuten pitää
Eikä missään olisi enää paranneltavaa
Millinkään vertaa.

Mul pole midagi öelda eesti keeles nüüd, eile tulime koju Valamo kloostrist ja on hea meel - kuid minu parem jalg on halb, ja pea segaduses kõikedest ilusast ja rõõmsast!